Blogi

Olin edellisenä päivänä löytänyt kiinnostavan kirjan: "Yönunet, päivänunet ja elämänunet" (yksi parhaista opuksista pitkiin aikoihin!). Se oli antanut minulle täysin uudenlaisen tavan suhtautua uniin. Jopa niin, että nyt erityisesti HALUAISIN nähdä niitä, jotta pääsisin tulkitsemaan!

Olen aina pyrkinyt suorittamaan loppuun kaiken, mitä olen aloittanut. Ja sen jälkeen, tai oikeastaan jo aikana, aloittanut seuraavan asian. Täysin toinen kysymys on, onko se kaikki ollut merkityksellistä. Todennäköisesti sillä hetkellä se on ollut.

Puhun taas itsestäni; se kun on se ainoa taho johon voi ja pitää vaikuttaa. Uskon kuitenkin, että samantyyppisessä veneessä on monia muitakin siellä lukijoiden puolella.

Suurin terveysriski koko maailmankaikkeudessa lienee stressi. Se taas kulkee käsi kädessä huonon unen kanssa. Useimmat meistä tietävät miltä tuntuu, kun ei ole nukkunut kunnolla. Moni myös tietää miltä tuntuu, kun tuo tila jatkuu päiviä, viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia. Jos sinulla on ollut tällainen vaihe, olet todennäköisesti koittanut...

Tämä teksti sisältää vapaata käännöstä ja omaa tulkintaani Kukkiwonin Taekwondo Textbookin (2022) ykkösosan ensimmäisestä luvusta.

Anteeksiantamattomuus on tila, joka voi pidätellä ja jopa estää etenemisen elämässä. Sillä ei ole merkitystä, johtuuko se kyvyttömyydestä antaa anteeksi, vai tietämättömyydestä että pitäisi antaa anteeksi.

Olen kiukutellut jo jonkin aikaa sen kanssa, että en oikein viihdy nykyisessä työssäni. Haluaisin keskittyä yritystoimintaani, mutta en näe mitä minun pitäisi tehdä ja miten selkeyttää tarkoitustani.

(Huom. Otsikosta huolimatta tämä on positiivinen teksti!) Yllä oleva on rajusti sanottu, mutta nyt jälkikäteen alkaa tuntuu siltä. Olin huolestunut kaikesta, joten pyrin järjestämään kaiken, mutta syvemmällä tasolla olin ymmälläni paikastani, siksi harmissani ja kiinnostunut löytämään lähinnä itseni. Mutta nyt kun katson asiaa uusin linssein,...


Se tunne oli valtaisa! Tunne, kun huomaan olleeni kuplassa puoli vuosisataa ja sitten murtaudun ulos sieltä, kuin kananpoika, toukka, lohikäärme. Tai örkki! Tulin nimittäin voimalla. Hypin, pompin, huusin - olin kuin amerikkalainen showpainija suorassa tv-lähetyksessä. Kuohuin!

Mindset: osa 1

17.01.2023

Tunnetko kasvun ajattelutavan, growth mindsetin? Tai sen vastakohdan, kiinteän ajattelutavan, fixed mindsetin? Tulkitsen tässä blogitekstissä (tai tekstien sarjassa) vapaasti professori Carol S. Dweckin kirjaa Mindset: The New Psychology of Success.