Tänään murtauduin ulos kuplasta
Se tunne oli valtaisa! Tunne, kun huomaan olleeni kuplassa puoli vuosisataa ja sitten murtaudun ulos sieltä, kuin kananpoika, toukka, lohikäärme. Tai örkki! Tulin nimittäin voimalla. Hypin, pompin, huusin - olin kuin amerikkalainen showpainija suorassa tv-lähetyksessä. Kuohuin!
Mikä kupla se oli? Se oli vanhempieni rajoittavien uskomusten ympärilleni paisunut kupla. Rajoittava, laajentumispotentiaaliani latistava. Lukijani, tärkeä huomio: kupla EI OLE vanhempieni tietoisesti asettama, vaan ihan itse olen sen siihen luonut. Älä myöskään luule, että syytän tästä heitä. Maailmankatsomukseni sanoo, että minun on tarvinnut oppia jotain eli olen itse sen siihen vetänyt tai pyytänyt, ihan miten vaan, jotta voisin myöhemmin murtautua siitä pois ja ymmärtää, että olen tosiasiassa vapaa.
Vapaus on yksi suurimmista arvoistani ja tarpeistani. Mutta tuon kuplan takia olen aina vaatinut itseltäni perustelun ja oikeutuksen toimilleni. Olen uskonut, että valintoihin pitää hankkia lupa perheeltä, puolisolta, lapsilta, lähipiiriltä, pomolta, auktoriteetilta, ympäristöltä, sosiaalisesta mediastakin. Lupa on voinut olla mitä kummallisempi, mutta huomaan käyttäneeni sitä jo lapsuudessa ja nuoruudessa. Lupa pitää olla, koska oinasmaisesta itsepäisyydestä huolimatta olen myös kiltti. Vapauden rajoittamisen tunne on saanut minut ahdistumaan ja raivoamaan sisälläni. Sekä toistamaan mantraa "Pelkään, että jään paikoilleni. Pelkään, että jämähdän paikoilleni." Tämä purkautui ulos hauskalla tavalla: kävelin, ja tovin päästä juoksin, ympäri talon alakertaa kuin automaatin ohjaamana (onneksi olin kotona yksin..) :D (Tarkka-aistisena ehkä huomaat, niin tuolle mantralle täytyy tosin olla jokin toinen tausta.)
Mistä tämä oivallus tuli? Tarpeesta eristää mun talo. Kuulostaa huvittavalta, mutta annapas, kun selitän. Olen Tuulia Helmisolan kurssilla "Luo rahaa!" (mainos!). Teen päivittäistä affirmaatiotehtävääni, joka tänään kuului "Luon mitä haluan, helposti ja vaivatta." Tehtävässä ei pelkästää hoeta kyseistä lausetta, sillä moisesta ei olisi mitään hyötyä, vaan sitä tunnustellaan ja ruoditaan joka suunnalta. Istun alas heti herättyäni (harjoitus on hyvä tehdä, kun aivot ovat vielä theta-tilassa) ja alan mutustella lausetta. Ei mitään. Huomaan olevani jotenkin alavireinen vaikka olen nukkunut hyvin ja mahtavia asioita on selvinnyt jo aiempinakin päivinä.
Teen parinkymmenen minuutin meditaation, jos vaikka lähtisi ns. löysät pois. Alan kirjoittaa. "Luon mitä haluan… Pitäisi melko välttämättä saada taloon uusi eristys, mutta jokin vastustaa. Jokin minussa ei halua tehdä sitä, ei pysty ottamaan aloitusaskelta, eikä siihen ole rahaakaan." Tärkeimpänä kuitenkin ensimmäinen. Se on jokin tunne. Tunne, joka estelee tai suorastaan kieltää tekemästä sitä. Mutta miksi?
Istahdan tuon tunteen päälle, annan ajatuksen viipyä, tunteen tulla minuun. Sitten se iskee: se on kuin semmoinen ilkikurinen valehtelijapahanilmanlintu, joka sanoo, että "siten saat hyvän tekosyyn olla pois talven". Tekosyyn? Mihin tarvitsen tekosyytä? Enkö voi itse valita missä vietän talveni?
En voi. En, koska tarvitsen luvan. Olen kysynyt luvan ihan kaikkeen. Hamuillut hyväksyntää ja peilaillut ulkopuolelta sekä lupaa että oikeutusta sille mitä ikinä on pitänytkään päättää. Samalla sisällä huutava vapauden tarve on huutanut hoosiannaa! Tarvittaessa olen itse perustellut itselleni luvan, sallinut itseni toimia miten toimin (oikeutuksen tunnelukko). Mutta joku perustelu on aina pitänyt olla. Ja jos lupaa ei ole näyttänyt heltiävän, olen manipuloinut tilanteen sellaiseksi, että voin oikeuttaa itseni toimimaan.
Nyt olen vapaa. Minun ei tarvitse perustella mitään kenellekään. Talon seinien eristäminen voi tapahtua. Se saa tapahtua. Kiitos, kiitos, kiitos.
Avainsanat: #affirmaatiot #henkinen_kehittyminen