LENTÄVÄT TÄHDET

Fengshuin ajallinen menetelmä

Lentävien tähtien Fengshui, eli Flying Star Fengshui, on kenties Fengshuin tarkin ja matemaattisin suuntaus. Se ei tarkastele vain tilan muotoa ja sisältöä, vaan ottaa huomioon ajan ja tilan vuorovaikutuksen. Ajatuksena on, että jokaisella rakennuksella on oma "energiakartta", joka muuttuu ajan myötä.


Flying Star eroaa monista muista Fengshui‑suuntauksista siinä, että se ei perustu pelkästään kompassin suuntiin tai yleisiin ohjeisiin (esimerkiksi "laita punaista tänne, peili tuonne"), vaan laskentaan. Laskennassa huomioidaan rakennuksen valmistumisajankohta, sen Istuma ja Katsoma, sekä meneillään oleva aikakausi, vuosi ja kuukausi. Näin saadaan esiin, miten qi‑energia virtaa tietyssä talossa tai asunnossa juuri nyt.

Menetelmän perustana on luvun 9 jakso. Aika jaetaan yhdeksään 20 vuoden pituiseen aikakauteen, joita kutsutaan Periodeiksi. Niistä muodostuu 180 vuoden sykli. Esimerkiksi vuodet 2004–2023 olivat 8. aikakausi ja 2024–2043 on 9. aikakausi. Jokaisella aikakaudella on oma "hallitsijatähtensä", joka kertoo, millainen energia on vahvimmillaan. 8. aikakausi oli Maan aikaa ja siinä korostuivat vakaus, kiinteistöt ja pitkäjänteinen vauraus. 9. aikakausi on Tulen aikaa ja nyt painottuvat näkyvyys, verkostot, teknologia ja nopea muutos. Myös tähtiä (erilaisia energioita) on siis yhdeksän.

Rakennuksen pysyvä energiakartta (Syntymäkartta) lasketaan sen mukaan, milloin talo on otettu käyttöön ja mihin suuntaan se 'katsoo': 

  • Istuva suunta (Istuma, sitting directionon suunta, johon talo "nojautuu". Yleensä se on talon 'takaosa', joka antaa tukea ja vakautta. 
  • Katsova suunta (Katsoma, facing direction) on suunta, johon talo avautuu. Siellä on pääsisäänkäynti, eniten valoa ja liikennettä, näkymä kauas. 

Suunnat määritetään kompassilla, ja niiden perusteella lasketaan, miten tähdet jakautuvat eri huoneisiin. Tätä varten pohjapiirros voidaan jakaa 3x3 ‑ruudukkoon (Luo Shu), Baguan sektoreihin tai määrittää jakautuminen pohjapiirroksen ehdoilla. 

Tähtiä on siis yhdeksän ja niillä jokaisella on oma elementtinsä, luonteensa ja ilmenemismuotonsa. Puolet tähdistä on jang-tähtiä ja toinen puoli jin-tähtiä. Esimerkiksi Tähti 1 liitetään viestintään ja virtaavuuteen, Tähti 2 terveyteen ja kuormitukseen, Tähti 8 vakaaseen vaurauteen ja Tähti 9 näkyvyyteen ja tulevaisuuteen. Kun tiedetään, mitkä tähdet kohtaavat missäkin huoneessa ja minä aikana, voidaan arvioida, millaisia tapahtumia tai tunnelmia se saattaisi tuoda tulleessaan.

Lentävien tähtien vahvuus on sen dynaamisuus. Menetelmässä ei oleteta, että koti tai työtila on "kerran kuntoon laitettu" ja pysyy sellaisena ikuisesti. Sen sijaan otetaan vastaan muutos elämässä; on kasvun, levon, muutoksen ja kypsymisen vaiheita. Kun ymmärrät, mitä talosi kartta kertoo, voit tehdä pieniä, käytännöllisiä muutoksia, jotka tukevat hyvinvointia, terveyttä ja menestystä käsillä olevassa ajassa.

Haluatko kokeilla itse? 

Tule seuraamaan opastettua sarjaa, jossa käyn läpi olennaisimpia asioita, joita voit itse laskea ja tehdä.

Käyttöopas


Miksi tilata Fengshui‑konsultaatio ammattilaiselta?

Joskus oman kodin tarkastelu tuntuu menevän aivan solmuun. On vaikea luoda objektiivista kuvaa paikasta, jossa on kaikki omaisuus ja jossa viettää ison osan ajasta. 

Fengshui‑konsultti tunnistaa menetelmän avulla kotisi näkymättömät energiavirrat ja niiden vaikutuksen hyvinvointiisi, terveyteesi, ihmissuhteisiisi ja talouteesi. 

Hyvinvoinnin ja terveyden kannalta konsultaatio auttaa sijoittamaan makuuhuoneen, työpisteen ja oleskelualueet paikkoihin, joissa keho ja mieli palautuvat parhaiten. Taloudellista virtausta vahvistetaan tunnistamalla menestyksekkäimmät suunnat ja vauraustähtien paikat.

Konsultaatiossa etsin kotisi vahvimmat vaurausalueet sekä toisaalta kuormittavat kohdat, joita kannattaa rauhoittaa tai tasapainottaa. Käyn nämä kanssasi läpi pohjapiirroksen avulla ja tarvittaessa paikanpäällä. Lisäksi saat kirjalliset suositukset mahdollisille muutoksille. 

Lähestymistapani Fengshui‑konsulttina on käytännönläheinen: kunnioitan elämäntilannettasi, makuasi ja budjettiasi. Pääsääntöisesti ei tarvitse tehdä hankintoja vaan useimmiten on varauduttava siivoukseen ja poiskuskaukseen. Pyrin etsimään ratkaisuja, joihin olet valmis. Tavoitteeni on myös, että ymmärrät suositusten taustan ja että voisit käyttää menetelmää itsenäisesti myös jatkossa.