Mitä on fengshui

Arkikieleen on muodostunut sanapari 'hyvä fengshui', kun viitataan tilaan, jossa on hyvä olla. Kyseessä on kuitenkin vuosituhansia vanha kiinalainen menetelmä, joka on haarautunut eri koulukuntiin. Niidenkin päämääränä on hyvä olo! Yritän hieman avata sitä käsitystä, joka itselleni on muodostunut tähän mennessä ja erityisesti Kirsi Niemelän (www.kirsiniemela.fi) koulutuksessa lukuvuonna 2024-25. Ennen koulutusta olin ollut kiinnostunut aiheesta useamman vuosikymmenen ajan, mutta päästyäni Kirsin koulutukseen siitä aukeni aivan uusi maailma.
Elämme ihmisenä taivaan, maan ja oman elämänenergiamme, chi'n, vaikutuspiirissä, ajassa ja paikassa. Kombo pitää sisällään niin paljon, että kuulostaa haastavalta kehittää yksittäiselle ihmiselle sopivaa sabluunaa. Ja jospa voisimmekin talonrakennuksessa valita itselle optimaalisen suunnan maaston muotojen mukaan, aloittaa urakan oikeana hetkenä ja vielä luoda harmoninen sisustus huomioiden kaikki perheenjäsenet… Tähän tietysti tähdätään, olipa kyseessä uusi tai vanha koti. Mutta, peliin astuu ulottuvuutena vielä yksi aspekti: elämä.
Taivaan, ihmisen ja maan chi
Taivaan chi lataa ihmiseen tietyt ominaisuudet syntymähetken ja -paikan perusteella. Voit olla syntynyt lämpimänä tai kylmänä vuodenaikana, lämpimässä tai kylmässä paikassa. Taivaan chi'ksi katsotaan myös vanhempien energeettinen- ja geeniperimä. Myös kaikki avaruudelliset ja ilmastolliset syklit liitetään taivaan chi'hin. Emme pysty vaikuttamaan taivaan chi'hin, joten huomioimme sen kiinalaisen astrologian eli BaZin avulla.
Ihmisen chi tarkoittaa ihmisen vitaalisuutta, asennetta ja persoonallisuutta. Siihen liittyy tietoisuus (tai tiedostamattomuus) siitä mitä haluaa elämältä. Siihen vaikuttaa elämänkokemukset ja ihmissuhteet. Ihmisen chi liikkuu meridiaaneissa ja chakroissa. Fengshui-konsultaatiossa tämä selvitetään haastattelun avulla. (Itse asiassa koko konsultaatio perustuu siihen, mitä ihminen itse haluaa.)
Maan chi on näkyvintä fengshuissa. Se on ulkoisen ympäristön energiaa ja jotain mitä olemme valinneet itse. Ulkoiseksi ympäristöksi lasketaan koti- ja työympäristö sekä näiden välittömässä läheisyydessä oleva ympäristö. Vaikuttavina tekijöinä huomioidaan elementit (puu, tuli, metalli, vesi ja maa) sekä energian tyyppi (jin tai jang). Nämä ilmenevät muotoina, väreinä, ääninä, valoina ja tuoksuina.
Kaiken piti olla kohdallaan, mutta…
Karkeimmillaan fengshui-konsultti voisi ehdottaa sinulle optimaalisen huonekalujen paikan, tasapainoisen värityksen sekä pari muuta tippiä, joilla luoda harmoniaa. Niin yksinkertaista se ei kuitenkaan ole.
Lähdetään siitä, että miksi asut tietyssä paikassa. Saatat sanoa, että "haluttiin muuttaa juuri tänne", "jossain on pakko asua" tai että "elämäntilanteeni heitti minut tänne". Henkinen lähestymistapa ei tyrmää näitä vastauksia, mutta lisää siihen, että jokin ohjasi sinut muuttamaan juuri kyseiseen paikkaan tai tilaan. Toisin sanoen, olemme valinneet paikan alitajuisesti saadaksemme tietyt (elämän)kokemukset.
Mikä sitten voi olla pielessä, jos kaikki näyttää ulkoapäin unelmalta? Toivottavasti ei mikään ja saat nauttia unelmiesi asunnosta ja paikasta! Mutta jos kuitenkin on, niin katsotaan niistä muutamia. Fengshuissa ja varpuhommissa (dowsing, johon perehdyin fengshui-koulutuksen myötä) tarkastetaan kodin energeettinen kunto. Sen voi tehdä myös heilurilla, tai jotkut tietävät sen ihan vain intuitiivisesti. Vanha kansa tietää esimerkiksi haitallisen maasäteilyn (geopathic stress), joka aiheuttaa kolotusta, univaikeuksia ja muita vaivoja. Maasäteilyä voi olla missä vain, mutta onneksi se voidaan poistaa.
Jos talo tai asunto on ollut aiemmin muiden käytössä, siinä voi olla niin sanottua edeltäjäenergiaa eli edellisen asukkaan sinne 'istuttamaa' energiaa. Pitkäaikaiset negatiiviset tunteet ja ajatukset ikään kuin muuttuvat raskaammiksi ja jäävät niille sijoilleen - mieti vaikka keskitysleiriä tai vankilaa. Mutta sama on totta myös positiivisille ajatuksille ja tunteille!
Kolmantena asiana voisin nostaa lempilapseni Roinan. Se tarkoittaa tavaraa, jolle ei ole paikkaa eikä tarvetta, tai jota yksinkertaisesti on liikaa. Kuitenkin, jostain syystä, se on vielä säilytyksessä. Roinan ympärillä on raskas energia, kuin harmaa pilvi. Se ajelehtii sinne tänne, se voi olla siivottuna kaapin tai varaston perälle ja kulkee mukana muutosta muuttoon. Tiettyihin esineisiin liittyy myös sellaisia tunnesiteitä, jotka saattavat jarruttaa eteenpäinmenoa elämässä.
Miten fengshui voi olla avuksi?
Fengshui-konsultti tulee kotiisi fengshui-kompassin kanssa. Hän katselee ympäriinsä ja tutkii myös taloa ympäröivää maastoa. Hän ottaa ns. istuma-lukeman, jonka avulla hän piirtää kodin (tai puutarhan) baguan eli elämänalueet.
Olennaisessa roolissa on haastattelu, jonka avulla kartoitetaan mihin ja miksi asukas haluaa muutosta. Konsultti ei siis puutu sellaisiin asioihin, jotka eivät jollain tapaa liippaa asukkaan esille nostamia ongelmia ja toiveita.
Muutosehdotuksena asukas saa listan toimenpiteistä, jotka fengshuin näkökulmasta parantavat ja korjaavat hänen esille nostamiaan asioita.
Tutustu: www.henkinensoturi.fi/palvelut